Viikko sitten huidoin ulkona sääskissä ja päätin, että nyt riittää. Tilasin lentoliput Helsinkiin. Kirjoitin viestejä kavereilleni sormet sauhuten ja kerroin olevani oikeasti tulossa. Lopulta kaikki sujui, kuin elokuvissa ja olin jo pakkaamassa laukkuani. Tai lähinnä kosmetiikkavarastoani, jätin nimittäin riittävästi tilaa ostoksille.

Ostokset olivat kuitenkin taas kiven alla. Olen ehkä hieman outo, sillä en meinaa löytää vaatteita, mitä voisin ostaa. Tietenkin täydensin kosmetiikkavarastoani ja lopun laukusta täytin ihanan pehmeällä villaviltillä. Syksyn tullen voin kietoutua siihen pimeää piiloon.

Helsingissä ja Tampereella seikkaillessa en kaivanut kertaakaan kameraa laukustani. Aika meni, kuin siivillä ja suurin osa kavereistani jäi taas näkemättä.

Takaisin tullessa lennettiin Ivalon kautta. Koneeseen oli jäänyt yksi ylimääräinen matkustaja, joka ei poistunut koneesta, vaikka kuinka kuulutettiin, että perillä ollaan. Lopulta lentoemännät kävivät matkustajat läpi nimilistan kanssa ja koneen perältä löydettiin nainen, joka vaikutti olevansa aivan väärässä paikassa. Hän katseli ulos ikkunoista käytävää pitkin kävellessään ja ilmeestä näki, että en minä nyt tänne lippuja tilannut. Mietin itsekkin kyllä samaa.

Nyt olen taas kotona ja huidon niitä sääskiä. Mäkäräisiä unohtamatta.

Laura