Jätin raskauteni tarkoituksella blogini ulkopuolelle, ja mietin en kirjoita siitä mitään. Mutta näin jälkikäteen päätin muuttaa mieleni ja palata lyhyesti aiheeseen, sillä olinhan raskaana koko blogini alkutaipaleen ajan.
Tästä kuvasta oli tasan 65 päivää laskettuunaikaan ja siihen, kun poikani syntyi. Alkuperäiseen postaukseen pääset tästä.
Naiset ovat tunnettuja siitä, että he arvostelevat toisiaan välillä erittäinkin isolla kädellä. Raskaana ollessa sinä vasta riistaa oletkin kaikille. Raskautesi kuuluu kaikille ja antaa luvan kommentoida surutta. Monille jopa luvan tunkeutua alueellesi ja koskea mahaasi.
En ole koskaan lukenut artikkelia, eivätkä iltapäivälehdet kirjoita juttua naisista, joille kertyy raskauden aikana montakymmentä kiloa. Jos olet niin onnekas ja hyvävointinen, että pystyt jatkaa normaalia arkeasi, kuten treenaamista ja terveellistä elämäntapaasi, etkä paisu kuin pullataikina sinut leimataan heti ja sinua osoitellaan sormella. Et syö tarpeeksi, et pidä huolta vauvastasi, et ole tarpeeksi varovainen, olet liian huoleton… Ihan kuin raskauteen kuuluisi tietyt asiat kaikille, kuten pahoinvointi, mieliteot ja tietty määrä niitä kiloja.
Minä odotin kaikkea, mitä olinkaan raskauteen kuullut liittyvän, mutta turhaan. Minun raskauteni sujui täysin ongelmitta ja ainoa tällä hetkellä kehoani muistuttava asia raskaudesta ja synnytyksestä on mahassani näkyvä tumma viiva, joka sekin on jo lähes kadonnut. Mutta minä en arvostele tai kadehdi ketään, vaan toivon, että jokainen nainen voisi kokea raskauden ja synnytyksen yhtä helppona aikana ja kokemuksena kuin minä. Jokaiselle naiselle raskaus on yksilöllinen ja ainutlaatuinen kokemus, autetaan ja tuetaan toisiamme positiivisilla kommenteilla ja jätetään arvostelut välistä. Annetaan jokaisen kokea ja elää tuo uskomaton kokemus täysin omalla tavallaan.
Laura